Howth

Viime viikonlopun sunnuntaina päätettiin junailla itsemme Dublinin lähellä sijaitsevaan Howthiin. Matkat kesti vain noin 20 minuuttia ja maksokin alle 5 euroa, eipä siis todellakaan tarvinnu matkustaa kauas tai kalliilla että pääs näkemään aivan henkeäsalpaavia maisemia.

Howth ei todellakaan ole mikään valtava paikka, pieni kalastajakaupunki Howth Headin niemenkärjessä. Sää reissulle oli mitä täydellisin, aurinko paistoi ja oli lämmin. Viihdytettiin itseämme kiertelemällä parillakin eri torilla sekä kiertämällä Cliff Walk, suosittu kävelyreitti jossa valittavana on neljä eritasoista ja -pituista reittiä, ja joka kiertää ympäri niemen. 

Olisin voinut käyttää kevyesti kaikki rahani noila toreilla myytyihin leivoksiin, toffeeseen ja muuhun ruokaan, nyt tyydyin kuitenkin ostamaan vain puolikkaan toffeepötkön ja cashew-pähkinöitä vaellusevääksi.

Satamakaupungissa luonnollisesti oli aika paljon veneitä. Myös merellä seilasi ihan kiitettävä määrä purjehtijoita. Ja hylkeitäkin me nähtiin!

Kuin parasta on se, että helmikuussa voi pikniköidä ja syödä lounasta pihalla? Ihan sama vaikka persaus olikin vähän märkä maassa istumisen jäljiltä.

Tytöt istuu keskittyneesti kuuntelemassa katusoittajaa. Pojalla oli aivan uskomaton ääni! Tähän soittajaan liittyy ihan mieletön tarina, oltiin kaikki tytöt suhteellisen ihastuneita kyseiseen tyyppiin ja amerikkalaiset päättivät kirjoittaa Paigen nimen ja numeron lompakosta löytyneeseen yhden dollarin seteliin, sekä pyynnön ottaa yhteyttä jos poika sattuu tulemaan Dubliniin. Myöhemmin illalla jo kotiin päästyämme poika oli sitten tekstannut Paigelle, ja treffit on jo sovittuna! Tästä on pakko kehittyä jotain suurta, kuulostaa niin elokuvalta!

Tähän taloon oltiin kaikki aika halukkaita muuttamaan, ajateltiin ostaa se ja siirtää Moville sinne. Voitaisiin viettää kaikki onnellista Erasmus-elämää meren rannalla, odottaen sitä, kuka ensimmäisenä tippuu jyrkänteeltä.

Näistä kuvista ei ikävä kyllä välity se, kuinka korkeella todella heiluttiin tuolla hetkellä. Reunalla istuessa jalkojen alla oli ilmaa 15-20 metriä, ja kevyesti vaan otti mahanpohjasta.

Cliff walk kiersi pitkin jyrkänteiden reunaa, ja mitään aitoja tai muita turvasysteemejähän ei todellakaan ollut. Aika vaikea tolta polulta mihinkään olis tippua (tai no en menis niistä humalaisista amerikkalaisturisteista vannomaan), mutta kuviahan piti tietenkin rynnätä ottamaan niin reunalta, kun vaan uskalsi. Näkisittepä meren värin täällä; ei mikään tylsä sininen, vaan ihanan turkoosi! Vielä kun sais sen värin jotenkin tallennettua kuviinkin.

Satamassa uiskenteli lisää hylkeitä, ovat vissiin tottuneet siihen, että turistit ruokkii niitä. Käytiin väittelyä siitä, oliko ne uskomattoman söpöjä vai oikeestaan tosi rumia (hylkeet siis, ei turistit).

Takarivi vasemmalta oikealle: Bridie (USA), Sanna (Suomi), Melanie (Itävalta), Geraldine (Belgia), Paige F. (USA), Agata (Liettua), Claire (Belgia) ja Paige S. (USA)

Eturivi: Reetta (Suomi)

Howthiin tulee varmasti palattua vielä uudestaan, halutaan kiertää koko Cliff Walk vielä joskus!