Kuulumisoksennus

Blaaah, miten tää kirjottaminen aina vaan jääkin. Tuntuu että mitään niin ihmeellistä ei vaan tapahdu, että siitä välttämättä kannattais postata, ja nyt se sitten kostautuukin tällasena jumalattoman pitkänä ja sekalaisena sepustuksena. Alkuun voisin esitellä viime viikolla aloitetun ja tällä viikolla viimeistellyn claymationin, tai kuvia siitä. Digital learningissä siis harjoiteltiin näiden tekoa, asia ei nyt mikään hirveen uus ollu kun just ehdittiin kuviksen sivuaineessa omat animaatiot väsäämään ennen joulua. Siihen verrattuna tää lopputulos on aivan järkyttävä, valmista lopputulosta en todellakaan kehtaa julkaista. Teemana kuitenkin In the Jungle. Valkoinen paperirakennelma puolestaan on kuviksen tunnin aikaansaannoksia, tarkoituksena oli tehdä abstrakti taideteos vain leikkaamalla ja taittelemalla kartonkia. Abstrakti on.

Synttäreitä on päästy myös juhlimaan, viime viikolla vuosia täyttivät Delphine ja Aveline, ja niitähän piti sitten hieman juhlistaa. Delphinen synttärit osu maanantaiks niin tyydyttiin vaan syömään kakkua ja hengailemaa common roomissa, sekä päästämään sisäiset pyromaanimme valloilleen. Romainin kumi ja Paigen kynä ei oo enää entisellään.

Pariin viime viikkoon on mahtunu myös piipahtaminen meiän lähipubissa, Cat and Cagessa, jossa käytiin kuuntelemassa bändiä. Alakerrassa istui samaan aikaan ryhmä katsomassa rugbya ja soittamassa viuluja, ehkä hieman randomia. Bändi oli kuitenkin erittäin jees. 

Parasta mitä voit Irlannissa juoda

Viime viikon torstaina käytiin jälleen Quinnsissa. Hyvin alkaa löytyä jo näitä vakiopaikkoja, pitää ehkä vihdoin yrittää päästä jonnekin muuallekin kun kahteen lähimpään paikkaan. No okei, Quinns on vähän kauempana, mutta kuitenkin niin lähellä että ei tarvi mennä bussilla tai taksilla. Aika usein keskustaan tulee matkattua bussilla ja yöllä sitten takaisin taksilla, vaikka kuinka etukäteen olis päättänykin kävellä. Siihen on toisaalta ihan hyvä syy, poikia kun meillä on se kolme eikä nekään koskaan kotimatkalla meidän turvana, niin taksilla matkustaminen on hieman turvallisempaa.

Melissa, Wiktoria, meikä ja Ewelina

Romain on maailman paras, koska se kokkaa mulle. Ja antaa mun syödä loput ruokansa.

Sanna (Suomesta) ja Alicia

Muutaman kerran ollaan käyty syömässä koulun ruokalassa. Halvin vaihtoehto eli 4 e on aina tuo epäterveellisin, eli ranskikset, limu ja joku pullamössöleipävaihtoehto (hampurilainen, patonki tai hot dog ilman minkäänlaisia kasviksia, jos ketsuppia ei lasketa). Se on kuitenkin hyvää, ja eipä sitä onneks tuu syötyä kun ehkä kerran viikossa. Muuten täällä tulee syötyä oikeestaan ihan yllättävän terveellisesti (jos ei lasketa päivittäistä karkkiannosta, tai yöllisiä mäkkärireissuja).

Viime viikolla innostuttiin myös leffassa käymisestä. Keskiviikkona käytiin tsekkaamassa Like Crazy, ihana indie-elokuva joka kerto USA:ssa vaihdossa olevasta brittitytöstä, joka tietysti löytää elämänsä miehen. Elokuvan jälkeen käytiin lounastamassa American Dinerissa, ei ehkä nyt kovasti vakuuta toi edellä esitetty väite siitä että tulee syötyä terveellisesti. No, tänään saatiin vihdoin uus jääkaappi, eli hyllyille alkaa taas mahtua ruokaa, ja viittii ostaa enemmän kasviksiakin kun ei tarvii pitkin pöytiä niitä säilytellä.

Perjantaina varattiin koululta audidorio ja katottiin yhdessä tyttöjen kanssa The Notebook. Ei kannattais kattoa sitä. Tosin auditoriomahdollisuutta aiotaan hyödyntää toistekin, on niin huippua että viikonloppusin täällä ei hengaile oikeestaan ketään muuta kun me erasmukset niin saadaan temmeltää kampuksella ihan vapaasti.

Sunnuntaina käytiin katsastamassa The Vow. Kaikki viikon aikana katotut leffat on olleet aivan järkyttävää nyyhkyainesta, ollaan vaan masennuttu ja sunnuntaina piti sitten suorittaa pienimuotoista lohtushoppailua leffan jälkeen. Leffassa ollaan käyty aina aamulla, sillä Early bird-lippu maksaa vaan 6,20 e. Hinnat siis täällä on aika samaa tasoa kun Suomessakin mitä leffalippuihin tulee. Naposteltavista saakin sitten maksaa ihan jumalattomasti, limu ja normaalit popparit maksaa n. 10 e. 

Keskiviikkona meille oli järjestetty President's reception, koulunjohtaja siis halus tavata meidät ja toivottaa tervetulleeks. Tarjolla oli leipiä ja juotavaa, ja lisäks päästiin kiertelemään koulun vanhassa osassa. Jonne aion muuttaa, aivan sairaan hieno rakennus. Johtaja sitten kutsu meidät myös toiseen, myöhemmin alkavaan vastaanottoon, joka oli tarkoitettu oikeesti post-graduate-opiskelijoille, mutta kaikki oli ihan lieskoissa siitä että mekin tultiin paikalle. Tarjoilut oli maittavat, makkaroita, kanaa, leipiä ja ennen kaikkea, ilmasta viiniä. 

Receptionin jälkeen suunnattiin katsomaan Mr St. Pats-kisaa. Erasmus-opiskelijuus kannatti jälleen, oikeesti liput olis maksanu kahdeksan euroa, mutta ne myytiin loppun heti eikä tietenkään oltu ajoissa liikkeellä. Käytiin sitten ennen kisaa kysymässä että päästäskö kuitenkin, ja meille luvattiin että kun vaan saavutaan ajoissa niin enintään 20 meistä pääsee sisään. Oltiin sitten salissa heti ensimmäisten joukossa, eli saatiin valita myös parhaat paikat, ja mitään ei tarvinnu maksaa. Ehdolla kisassa oli seitsemän koulun miespuolista opiskelijaa, joita sitten haastateltiin, ja jotka pääsivät myös esittämään omia talenttejaan. Talentteina nähtiin mm. taikatemppuja, laulamista ja tanssimista. Edelleen mietin sitä, kuinka paljon ehdokkaat on joutunu kavereilleen maksamaan siitä, että ne suostuu toimimaan puolipukeisina taustatanssijoina. Eipä siinä, silmä lepäs.

Tapahtumana koko juttu oli ihan huikee. Koulun auditorio oli aivan täynnä ja fiilis loistava. Kilpailijoiden sisääntulot oli mahtavia ja vaikka irlantilainen aksentti vaikeuttikin hieman haastatteluosioiden ymmärtämistä sai kaiken olennaisimman kuitenkin irti. Kisan kruunasi lopussa esiintynyt bändi sekä kilpailijoiden uima/alusasukierros. Kilpailun voittajaksi määräytyi se, joka onnistui kampanjointiviikon ja alusasukierroksen aikana keräämään eniten rahaa. Kilpailun tarkoituksena siis on, että osallistujat keräävät rahaa erilaisilla tempauksilla, ja rahat ohjataan sitten hyväntekeväisyyteen.

Julie, Juliette ja Nils

Lenka, minä ja Ewelina

Kilpailun vanhin osallistuja saapui ruumisarkussa.

Not bad

Meno oli koko kisan ajan ihan käsittämätöntä, ja lähti lopussa bändin esiintyessä ihan käsistä. Kaikki seiso penkeillä, laulo ja tanssi. Tällasta haluun meille Suomeenkin (miten ois Mr Pedago/Kasvis?)!  Jatkot oli sitten The Button Factoryssa, jossa esiinty myös bändi. Tanssittua tuli ysärimusan tahtiin aivan jumalattomassa ryysiksessä.

Huomenna sitten olis tarkoitus suunnata Corkiin ja ajaa myös Ring of Kerryn reitti, toivottavasti saa tältä reissulta napsittua huikeita kuvia!