Odottelua

Uskomatonta mutta totta, mutta nyt on kaikki kohdat saatu ylivedettyä to do-listalta (no okei takkiin pitäis vielä ommella nappi mutta pitäähän sitä jotain tekemistä olla matkalla kentälle), laukut on pakattu (no okei melkein, vielä ne tavarat puuttuu joita aamulla tarviin) ja nyt voikin sitten oikeestaan vaan oottaa aamua ja lähtöä (tähän ei sisälly no okei-kohtaa)!

En oikeestaan vieläkään tajua että huomenna sitä tosiaan ollaan tähän aikaan jo Dublinissa. Muiden vaihtoon lähtijöiden matkantekoa seuranneena en voi kun olla onnellinen siitä, ettei tarvitse Irlantia pidemmälle matkustaa, vaikka tosin sisältää sekin matka yhden vaihdon. Toivottavasti Köpiksen lentokenttä on yhtä hulppea kuin jostain oon lukenu, siellä vietetään huomenissa muutama tunti. Lento lähtee Helsinki-Vantaan lentokentältä klo 12.50 ja perillä Dublinissa ollaan klo 18.10 paikallista aikaa, eli ilmeisesti 10 yli kahdeksan Suomen aikaa (kai siellä kaks tuntia jäljessä ollaan, kuka tällasista perusasioista nyt jaksaa ottaa selvää). Tällä hetkellä jopa luotan siihen että oon muistanu hoitaa ja pakata kaiken tärkeän ja olennaisen. Viimeset kouluhommat on palautettu, tosin ne oon valmistautunu ottamaan bumerangina takas mutta eipä tarvi ainakaan tällä hetkellä huolehtia. Olis kyllä kiva olla sellanen ihminen, joka motivoituis jostain muustakin kuin jumalattomasta kiireestä, ei tarvis sitten ihan kaikkea hoitaa niin viime tipassa. En vois kuvitellakaan lähteväni jonnekin Irlantia vaikeampaan maahan, jonne matkustaminen vaatis kuukausien ennakkovalmistelun.

Kuvituksena tähän postaukseen toimikoon yksi kolmesta läksiäisissä ottamistani kuvista. Meillä oli yli kaks kiloa vihreitä karkkeja. Kai se on hyvän illan merkki jos ei ehdi kuvata muuten kuin ennen vieraiden saapumista? Ja kivaa kyllä olikin, hymyilin riemuidioottina koko lauantai-illan ja olin vaan ihan puhtaasti onnellinen. Enkä itkenykään kun pari kertaa sillon kun ihmisiä lähti pois, success.