Tittitidii voispa sitä vaikka kirjotella tuosta reilun viikon takasesta road tripistä. Toissa viikon lauantaina startattiin heti aamusta kohti Corkia, joka on Irlannin kolmanneksi suurin kaupunki heti Dublinin ja Belfastin (no ei teknisesti Irlantia) jälkeen. Oltiin liikkeellä sveitsiläisen Melissan autolla, ja muita matkaseuralaisia olivat Sanna, belgialainen Claire ja ranskalainen Julie. Ajomatka Corkiin kesti vain 2,5 tuntia. Matkalla hämmennystä aiheuttivat tietullit, ei meillä vaan Suomessa sellasia harrasteta.
Yövyttiin Sheila's hostellissa, paikka oli erittäin jees, eikä edes kovin kallis (16 e/yö/hlö) ja sijaitsikin aivan keskustassa. Respan mies oli maailman mukavin, anto meille kartan, kysy mitä halutaan tehdä ja merkkas kaikki mestat mihin kannattaa mennä jos haluaa nähä Corkia, syödä, juoda ja kuunnella musiikkia. Sen mukaan sitten vietettiinkin koko päivä. Aurinko paisto koko päivän ja tyydyttiin sitten kiertelemaan kaupungilla, piipahdettiin parissa pubissa, kuunneltiin musiikkia ja kuunneltiin musiikkia.
Kuuden hengen bunkkerimme.
No okei hetkellisesti tais sataa, mutta selkeestikin pinkki sateenvarjoni ilahdutti mua suuresti. Tai ainakin se, että ton kanssa kävely oli puuskittaisessa tuulessa aivan mahdotonta.
Respamies suositteli ehdottomasti käymään Food Hallissa, sillä se on kuulemma koko Corkin sydän. Koska olen ihminen, joka elää syödäkseen, oli tää paikka ihan taivas. Jos asuisin Corkissa, ostaisin kaiken ruokani tuolta. Nyt tyydyin vain maistelemaan herkullista hedelmäsalaattia sekä banaani-nutella-creppiä.
Sää Corkissa oli tosiaan pääosin aurinkoinen, mutta myös äärimmäisen nopeasti vaihtuva. Sade yllätti pari kertaa noin kahden minuutin kuuroissa, ja pysähdyttiin sitten odottelemaan sateen loppumista juhlatavarakauppaan, josta löytyi tämä, ehkä maailman paras, juomapullo. Harmittaa edelleen etten ostanu.
Tykästyin Beamishiin, joka on Corkin vastine Guinnessille. Maisteltiin tätä ekan kerran Charliesissa, jonka työntekijään rakastuin syvästi. Toisaalta tää ei yllätä, koska rakastun täällä vähintään kerran tunnissa, onneks kaikki on jo tottunu siihen.
Myös sunnuntaiaamu valkeni erittäin aurinkoisena, ja ravitsevan aamupalan (muroja ja paahtoleipää) jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti Kenmarea, joka toimi meillä Ring of Kerryn aloituspaikkana. Ring of Kerry on turistien suosima reitti, joka kiertää Kerryn maakunnan, ja matkalla pääsee ihailemaan suhteellisen kivoja maisemia.
Ei suunniteltu reittiä sen kummemmin, ajeltiin vaan reittiä eteenpäin ja pysähdyttiin silloin kun nähtiin nättejä maisemia. Tää siis tarkotti sitä että pysähdyttiin noin 10 minuutin välein. Tai hidastettiin sen verran että meikä uskals nousta kurkkimaan kattoikkkunasta ja räpsimään kuvia.
Sää oli aivan uskomaton, aurinko paisto koko päivän ja oli lämmin. En todellakaan valita jos helmikuu tuntuu samalta kuin toukokuu Suomessa.
Pysähdyttiin pitämään lounastauko Watervillessä, kelpaa tollanen lounastaminen meren rannalla auringonpaisteessa.
Päätettiin kierroksemme Killarneyyn, jossa majotuttiin Railway hostelissa. Yö makso vaan 12 euroa hengeltä, ja paikka oli todella mukava. Jutusteltiin myös mukavan uusiseelantilaismiehen kanssa, joka oli reissaamassa Euroopassa.
Killarenyssa haluttiin vielä nähdä kansallispuisto, koska kuulemma se on todella upea. Omat fiilikset oli ehkä vähän blaah, tai odotin hieman enemmän. Käveltiin kattomaan auringonlaskua järven rannalle, ja olihan ne maisemat kyllä nättejä, mutta matkan varrelle sattu kyllä myös tätä upeempia paikkoja. Toisaalta jos sattuu Killarneyssa olemaan niin kannattaa pistäytyä.
Sunnuntai-ilta Killarneyssa ei ollut mikään erityisen vauhdikas. Lähes joka paikka oli kiinni, mutta löydettiin onneks mukava italialainen ravintola, josta sain kauan himoitsemaani pizzaa sekä aivan taivaallista suklaakakkua. Ennen syömistä piipahdettiin pubissa, ja ruoan jälkeen käytiin vielä yhdet Guinnessit juomassa Clairen kanssa ehkä persoonallisimmassa pubissa, jonka oon tähän asti nähnyt. Seinät oli päällystetty dollarin seteleillä, joihin ilmeisestikin amerikkalaisturistit oli kirjotellu omia terveisiään. Myös livemusaa saatiin jälleen kuulla, viisihenkinen bändi soitti ja lauloi yhden pöydän ympärillä, mikrofoni roikkui katosta. Ihan mahtavaa. Jutusteltiin myös parin saksalaispojan kanssa, jotka oli vaihdossa jossain Irlannin pikkukaupungissa. Oon aika onnellinen siitä, että ite saan olla Dublinissa.
Takaisin kotiin ajeltiin sitten maanantaiaamuna niin, että ehdittiin liikunnan tunnille jumppailemaan. Kaiken kaikkiaan reissu oli todella onnistunut, ja omalla autolla matkustaminen todella kannatti sillä siten säästi rahaa ja oli muutenkin helpompaa. Ilman navigaattoria en kuitenkaan matkaan lähtis, helpotti elämää kummasti sillon kun piti ajaa pienten kaupunkin läpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti